perjantaina, lokakuuta 26, 2007

Ensimmäinen vuosi maailmancupia takana

Rullaluistelukausi 2007 on tullut päätökseen ja samalla Bont Finlandin tulokaskausi maailmancupissa on takana. Kauteen mahtui seka ylä- etta alamäkeä, mutta kokonaisuudessaan tulokasvuosi oli antoisa. Toki pisteitä olisi saanut tulla lisää, mutta ensimmäisen vuoden jalkeen on helpompi ymmärtää millainen tuo maailmancupsirkus kokonaisuudessaan on. Tiimin ja sen yksilöiden on helpompi valmistautua tuleviin kausiin, kun tiedetään mitä tuleman pitää. Parannettavaa toki jäi, mutta asioista on keskusteltu ja toimiin ryhdytään. Nyt on kuitenkin paikallaan pieni hengähdystauko, jotta akut ovat taas täynnä tulevia koitoksia varten.
Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja tukijoille kaudesta 2007! Olette olleet mukana mahdollistamassa ja tekemässä suomalaista rullaluisteluhistoriaa. Huipulle on vielä muutama porras matkaa, mutta uusi iso askel on nyt otettu.

tiistaina, lokakuuta 02, 2007

Kimmo Cup-pisteille sateisessa Berliinissa

Kauden viimeinen maailmancupin kilpailu, Berliinin rullaluistelumaraton, luisteltiin sateisissa ja todella liukkaissa olosuhteissa viime lauantaina. Se ei kuitenkaan haitannut lahes 10.000 osallistujaa. Miesten maailmancupiin starttasi noin 250 maailman huippua ja Kimmo tuli maaliin hienosti paajoukossa - loppusijoitus oli 48. Kilpailun voitto ratkaistiin 10km ennen maalia irti paasseen ryhman kesken, jossa vahvin oli Sveitsin Nicolas Iten (Sportvital Rollerblade) ajalla 1:12.30. Toinen oli Uuden-Seelannin Peter Michael (Powerslide Phuzion) ja kolmas Roger Schneider (Athleticum Rollerblade, Sveitsi).

Kimmo tuli paajoukossa maaliin noin minuutin voittajaa perassa. Yritysta ei puuttunut silla Kimmo oli mukana neljan miehen ryhmassa yrittamassa paaryhmalta karkuun noin 5km ennen maalia. Jani ja Danila taistelivat liukkaissa olosuhteissa maaliin sijoila 93. ja 96. noin seitseman minuuttia karjesta voittaen mm. hallitsevat matkan maailmanmestarin Joey Mantian (117.). Teemu tuli maaliin vajaat 17 minuuttia karjesta sijalla 206.

Maailmancupin kokonaiskilpailun kolmoisvoitto meni lopulta Italiaan. Max Presti (Bont Hyper) vei koko potin jattaen nuoren Fabio Francolinin (Powerslide Phuzion) toiseksi. Ikinuori Stefano Galliazzo ei vasy koskaan ja nousi viimeisessa kisassa kokonaiskisan kolmanneksi.

Naisten kisan voitti yllattaen Belgian Hilde Goovaerts (1:23.20) ennen nuorta Saksan Sabine Bergia ja Italian Laura Lardania. Suomalaisia kisassa edusti hienosti Kati Koota ollen 35, noin kuusi minuuttia voittajasta.