tiistaina, syyskuuta 25, 2007

Danila cupin pisteille Mainzissa

Saksan Mainzissa kilpailtiin kauden yhdestoista maailman cupin osakilpailu. Matkana oli 30 kilometriä, jolloin 2 kilometrin korttelirataa kierrettiin 15 kierrosta. Rata oli melko tasainen, mutta paikoin huono pinta verotti vauhtia. Silti keskinopeus kilpailussa oli reilut 39 km/h. Keli oli onneksi kuitenkin mukavan kesäinen +24 C.

Kilpailussa oli useita irtiottoja, mutta kaikki ajettiin suht nopeasti ylös. Näin ratkaisut nähtiin vasta viimeisellä kierroksella, kun 70 luistelijaa taisteli paikoista loppukirissä. Bont Hyper otti kolmoisvoiton Luca Saggioraton johdolla. Cupia johtava Massi Presti oli toinen. Naisten voiton vei Jesa Bontin Nicole Begg ennen Bont Finlandin suosikkia Catherine "Miss Chile" Penania (Sportvital Rollerblade).

Joukkueen parhaasta sijoituksesta vastasi Viron vahvistuksemme Danila Ruusu ollen 50s (- 6s) . Jani luisteli myös maaliin ison pääjoukon (n.70 luistelija) mukana, jääden niukasti ulos pistesijoilta sijoituksen ollessa 53s (-7 s). Teemun vauhti ei riittänyt maaliin asti pääjoukossa ja Teemun sijoitus oli 115s (-6.55). Kimmo kaatui muutama kierros ennen maalia ja joutui valitettavasti keskeyttämään hyvin sujuneen luistelun jälkeen. Kaatumiselle Kimmo ei mahtanut mitään, kun edessä Sportvital Rollerbladen luistelija meni nurin alamäessä. Onneksi Kimmo selvisi syvällä asvaltti-ihottumalla.

Danila ja Jani ottivat lukuisia kovia päänahkoja kilpailussa, kun taakse jäivät mm. Roger Schneider, Shane Dobbin, Nicholas Iten, Reyon Kay, Matteo Poletti yms. Se kertoo siitä, että maailmalla taso on erittäin laaja ja sinne ollaan pikkuhiljaa hivuttautumassa mukaan!

sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007

Kimmo ja Esa kaksoisvoittoon Kuopion maratonilla ja Finnish Inline Cupissa

Bont Finland nappasi kaksoisvoiton Kuopion maratonilta ja samalla varmistui kaksoisvoitto Finnish Inline Cupissa. Kuopion maraton käytiin märissä olosuhteissa ja jopa raekuuro piristi luistelijoita matkan varrella. Toisaalta osan matkasta jopa aurinko paistoi. Matkaan lähti kelistä huolimatta lähes 300 luistelijaa.

Erittäin mäkisellä 42 kilometrin radalla ratkaisut tehtiin puolivälin isoissa nousuissa. Jo aiemmissa nousuissa kärkikolmikoksi erottui Kimmo ja Esa Bont Finlandista sekä Joonatan Pappinen KuLSista. Kimmo karkasi muilta puolimatkassa ja tuli maaliin noin kolme minuuttia ennen Esaa, joka voitti kirissä Joonatanin.


Samalla Kimmo varmisti myös Finnish Inline Cupin voiton ja Esa kakkossijan. Kolmenneksi tuli Samuli Laulumaa. Naisten kisan ja samalla FIC:n voitti ylivoimaisesti Kati Koota.