Paras joululahja varmasti olisi, että lajista tulisi olympialaji.Tässä vähän ajatuksia Kansainvälisen Rullaluisteluliiton presidentiltä.
Seuraa blogista kuinka Bont Finland menestyy kesän rullaluistelun Maailman Cup -kiertueella! Blogissa uutisia, kuulumisia, kuvia ja rullaluisteluvinkkejä kesän varrelta. Tutustu myos Bont Finlandin virallisiin www-sivuihin sekä huippuluistimiiin osoitteessa Lottanen.com.
Paras joululahja varmasti olisi, että lajista tulisi olympialaji.
Kauden viimeinen maailmancupin kilpailu, Berliinin rullaluistelumaraton, luisteltiin sateisissa ja todella liukkaissa olosuhteissa viime lauantaina. Se ei kuitenkaan haitannut lahes 10.000 osallistujaa. Miesten maailmancupiin starttasi noin 250 maailman huippua ja Kimmo tuli maaliin hienosti paajoukossa - loppusijoitus oli 48. Kilpailun voitto ratkaistiin 10km ennen maalia irti paasseen ryhman kesken, jossa vahvin oli Sveitsin Nicolas Iten (Sportvital Rollerblade) ajalla 1:12.30. Toinen oli Uuden-Seelannin Peter Michael (Powerslide Phuzion) ja kolmas Roger Schneider (Athleticum Rollerblade, Sveitsi).
Sunnuntaina järjestettiin Viron suurin rullaluistelutapahtuma, johon osallistui noin 900 luistelijaa Virosta, Suomesta, Latviasta ja USA:sta. Kilpailumatkana oli 38 km radalla joka kierrettiin kahteen kertaan. Bont teamista mukana olivat Danila, Jani ja Esa.
Rullaluistelun maailmancupkiertue jatkui Sveitsissä lauantaina 4.8.2007. Kisakaupunkina Biel ja matkana 36 km. Bont Finlandista mukana olivat Kimmo, Jani ja Danila. Teemu jäi sairastelujen takia kotiin ja Jarmon kausi näyttää olevan ohi.Kisarata oli mielenkiintoinen: kuuden kilometrin lenkki Bielin keskustassa kierrettiin kuusi kertaa. Muutamalla pitkällä suoralla vauhdit nousivat koviksi, mutta syheröisellä kaupunkiradalla oli oltava kokoajan tarkkana ja useat tiukat mutkat hidastivat matkavauhtia. Keskinopeudeksi tuli silti 40 km/h. Varsinkin viimeinen kierros luisteltiin äärimmäisen kovaa, koko pääjoukko yhtenä junana.
Muutamista irtiotoista huolimatta kilpailun ratkaisu meni loppukiriin. Viimeiset kaksi kilometriä luisteltiin juuri kaikkein mutkikkaimmalla osuudella ja vahvin oli Ranskan Yann Guyader (Matter) ennen Fabio Francolinia (Italia, Powerslide Phuzion) ja Stefano Galiazzoa (Italia, Alessi Powerslide). Kimmo ja Jani tulivat maaliin kärkijoukossa ja saivat maailmancupin pisteitä. Kimmo oli 35. jääden noin 7 sekuntia voittajasta ja Jani oli 43. jääden 14 sekuntia kärjestä. Danila kaatui toisella kierroksella ja jäi toiseen ryhmään tullen maaliin sijalla 67. Maailmancupin kärkimies Max Presti (Italia, Bont Hyper) oli viides.
- Viikko sitten kipeytynyt jalka tuntuu jo yllättävän hyvältä eikä se teipattuna haitannut kisan aikana, kisan jälkeen tosin kipuja oli jonkin verran. Hyvä fiilis jäi, kun viikko sitten oli vielä surkea olo loukkaantumisen takia. EM-kisathan menivät toipuessa ekalla matkalla tulleesta reisivammasta ja maratonin vedin puolikuntoisena. Nyt kisan aikana oli tunne, että olen taas oikeassa paikassa. Lopun ahtaissa paikoissa sattuneet tönimiset harmittavat, sillä olisi ollut mahdollisuuksia jonkin verran korkeammallekin, mutta tällaisia kilpailut ovat katuradoilla. Pistesaldo kasvoi pitkästä aikaa, mikä oli tärkeää, kertoi Kimmo.
Jani oli erittäin tyytyväinen kisaansa. Jo EM-kisojen maratonilla hienosti luistellut Jani nousi toisen kerran pisteille kauden aikana:
- Hieno kisa. Tosi tyytyväinen olen suoritukseen, sillä rata oli vaikea. Viimeisellä kierroksella vauhti oli niin kovaa, ettei nopeus riittänyt enää nousta. Maailmancupin pisteille pääsy tuntuu hyvältä.
Naisten kisan voitto ratkaistiin yhdeksän naisen loppukirissä, jossa vahvin oli Italian Giovanna Turchiarelli (Alessi Powerslide). Toinen oli Uuden-Seelannin Nicole Begg (SsangYong Bont) ja kolmas Espanjan Sanrda Gomez (Alessi Powerslide). Myös suomalaisedustusta oli hienosti mukana, kun Kati Koota tuli maaliin heti kolmannen ryhmän jälkeen sijalla 31.
Lisää tuloksia löytyy täältä.Parhaimpina sijoituksina olivat Kimmon 23. sija 200 metrillä ja Teemun 25. sija samalla matkalla. Jani oli maratonilla 30. Kimmon kisat menivät pieleen jo 200 metrin karsinnoissa tulleeseen reisivammaan, jonka takia muut maantiematkat jäivät väliin. Muilla maantiematkoilla (500m, 10 km pistekisa ja 20 km pudotuskisa) Janin ja Teemun sijat olivat 30 paikkeilla. Suomi ei saanut viestijoukkuetta kasaan Kimmo loukkaantumisen takia.
Maratonilla paras suomalainen oli Jani tullen maaliin pääjoukossa ja ollen 30. Myös Kimmo luisteli maratonin kivuista huolimatta ja yrittikin päästä irtiottoon noin 8 km ennen maalia. Pieni ryhmä ajettiin kuitenkin kiinni ja kisa oli siinä – viimeiset 5 km hän tuli rauhassa maaliin. Myös sprinttimies Teemu lähti maratonilla matkaan, mutta putosi alkumatkan kovissa ylämäissä. Hänkin luisteli kuitenkin matkan urhoollisesti maaliin. Kati Koota oli naisten maratonilla 33.
Tulokset kisajärjestäjien sivuilla.
Lisää suomalaisten kuulumisia luisteluliiton sivuilla: 1. päivä, 2. päivä, 3. päivä.
Bont Finlandin Sveitsin kiertue päättyi 30.6. St. Morizin huikeissa vuoristomaisemissa käytyyn Engadin 42km kilpailuun. Tiimin ykköstykki oli tällä kertaa Tallinnasta kotoisin oleva Danila Ruusu, joka kesti kilpailussa pääjoukon vaudissa maaliin asti ollen lopulta sijalla 59. Vaikka maailmancup-pisteet jäivät harmittavan lähelle, oli koko tiimi miehen suoritukseen erittäin tyytyväinen.
Kisojen lisäksi kesäkuun loppu on mennyt harjoitellessa Sveitsissä kansainvälisessä seurassa. Omien treenien lisäksi olemme olleet mukana Uusi-Seelantilaisen Bill Beggin harjoituksissa useita kertoja ja luistimilla on vietetty tuntikaupalla aikaa. Harjoitusseura on ollut kovaa ja mukana on huippuluistelijoita suomalaisten lisäksi eripuolilta maailmaa, kuten Australiasta, Uudesta-Seelannista, Kolumbiasta, Argentiinasta, Ranskasta, Sveitsistä, Kanadasta, Virosta, Venäjältä, Englannista ja Belgiasta - toivottavasti montaa maata ei jäänyt mainitsematta.
Mitä ja missä on treenattu? Asumme majatalossa, joka kovasti muistuttaa armeija-ajoista. Weinfeldenin 200 metriä pitkälle pista-radalle matkaa on noin 100 metriä ja ympärillä on paljon pieniä teitä pidempiä lenkkejä varten. Radalla on keskitytty tekniikan hiomiseen ja huippunopeuksien kasvattamiseen. Esimerkkiharjoituksena keskiviikkoillan 16 kertaa 200 metriä (kiihdytys alkoi jo noin 200 metriä aiemmin) lentävänä aivan täydellä vauhdilla. Vetomiehinä mm. Shane ja Kalon Dobbin, Raphael Pfulg, Scott Arlidge, Yan Guyader ja Roger Schneider. Kävipä Kimmokin vetämässä kärjessä nopean kierroksen. Palautus oli 3 minuutin luokkaa ja sarjapalautus reilut 5 minuuttia joka neljännen vedon jälkeen. Sprinttien päälle harjoitusmielessä 10 km pistekisa ja tietysti verryttelyt ennen ja jälkeen treenin. Jopa ratatreeneissä jokaisen kierrosajat mitattiin chip-järjestelmällä - koskahan ne tulee Suomeen kisoihin?
Toisaalta myös vuoristot ja kauniit järvimaisemat ovat tulleet luistimilla tutuiksi. Tiistain harjoitukset veivät lähelle Einsiedelniä, jossa luisteltiin noin 5 km mäkeä ylös, jonka jälkeen tultiin kovaa alas harjoitellen ylivauhtisia sprinttejä. Tämän jälkeen vielä hiottiin tekniikkaa kovaan vauhtiin. Päivän aikana tutustuimme yli 800m2 rullaluistinkauppaan (World Inline Center) Schindellegin kylässä, jossa on mm. yli 800 paria rullaluistimia testattavana. Hintavertailun perusteella kilpatason rullaluistimet ovat Suomessa edullisia. Iltalenkkinä noin 50 luistelijan ryhmässä luisteltiin 36 km vauhtileikitellen. Tasaisella vauhti nousi parhaimmillaan jopa 55km/h.
Viimeiset kilometrin kyttäiltiin ja kisan voittoon karkasi isäntämaan Matthieu Boher ennen Jorge Luis Cifuentesia (Kolumbia) ja Shane Dobbinia (Uusi-Seelanti). Kimmo karkasi viimeisellä kierrokselta omasta ryhmästään toisen luistelijan kanssa ja tuli maaliin sijalla 30, juuri ennen eilistä kärkikaksikkoa.
Jani jäi kierroksen kärjestä ja tuli maaliin ryhmänsä kärkisijoilla. Voittajan kanssa maaliin samalla kierroksella kortteliradalla tuli maaliin noin 40 luistelijaa. Danila ja Teemu jäivät kärkestä kaksi kierrosta. Jarmo ei ole vielä toipunut sairastelustaan ja keskeytti jo alkumatkasta. Danila ja Jani putosivat pääryhmästä kaatumisten vuoksi, mutta vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin.
Lauantain jälkeen tämä kisa loi lisää uskoa, koska tekniikka alkoi tulemaan kuntoon kovaa vauhtia varten. Kimmolla olisi ollut jopa mahdollisuudet taistella sijoista kymmenen kärkeen, jos olisi vaan ollut ”oikeassa junassa”, kun pääjoukosta karkasi 20 miestä. Irtiotto omasta ryhmästä kertoo, että paukkuja oli jäljellä. Viikonlopun kovuudesta kertoo monen huippumiehen jääminen pois kolmenkymmenen kärjestä. Maailmancup on äärimmäisen tasainen ja kovatasoinen. Naisten kisan voitti Uuden-Seelannin Nicole Begg.
Seuraavaksi Bont Finland taistelee maailmancupissa sunnuntaina 17.6. jälleen Sveitsissä. Kisapaikkana Zürich ja tavoitteena jokaisella parantaa kauden parhaita sijoituksiaan.
Sveitsin Weinfeldenin mäkisellä radalla pidettiin todella kovaa vauhtia ja ryhmä alkoi pilkkoutua palasaksi jo heti alkumatkasta. Kisan voittoon taisteli Ranskan Yan Guyader, joka karkasi irtiottoryhmältä hieman ennen maalia. Irtiottoryhmässä kisan kakkoseksi kiri Diego Rosero Kolumbiasta, kolmanneksi Max Presti Italiasta, neljänneksi Scott Alridge Uudesta-Seelannista ja viidenneksi Fabio Francolini Italiasta. Kaksi kertaa kierretty 21 kilometriä pitkä reitti kiersi kylästä toiseen ja matkalla oli useampia mäkiä, joista kovin, noin 600-700m pitkä nousu karsi pääjoukkoa. Jos mäissä mentiin kovaa, niin heti startista alkaen vauhti oli hurja – voittoajaksi kovalla radalla tuli tunti ja yksi minuutti.
Bont Finlandin pojat eivät päässeet maailmancupin pisteille. Parhaana Kimmo oli 66. Myös Danila ja Jani luistelivat sadan joukkoon. Teemu tuli maaliin heitä seuraavassa ryhmässä ja Jarmo keskeytti ensimmäisellä kierroksella. Myös moni huippunimi (mm. Briand, Contin, Polletti, Wieduwilt) jäi maailmancupin pisteiden ulkopuolelle, mikä kertoo kisan rankkuudesta ja pisteistä taistelevan ryhmän tasaisuudesta. Maailmancupin startissa maaliin luisteli noin 200 miestä. Maailmancupin kisoissa vauhti on todella kovaa ja toivottavasti tämä kisa auttoi jälleen rytmiin pääsemisessä.
Naisten kisan voittoon kiri Italian Laura Lardani ennen maannaistaan Giovanna Turchiarellia ja Espanjan Sandra Gomezia. Kauniita naisia kaikki ;)
Seuraavaksi Bont Finlandin joukkueesta Jarmo Valtonen, Kimmo Ilmavirta sekä Teemu Ylänen nähdään Varbegissä ratakisoissa lauantaina. Onnea ja menestystä kisaan!
Miehet 21 km
1. Jani Suihkonen HTL / Bont Finland 39.18
2. Niko Räsänen OuTa 39.19
3. Esa Lottanen HTL / Bont 39.40
4.
5.
6.
7. Teemu Ylänen HTL / Bont Finland 41.23
8. Samuli Laulumaa Nivala 42.22
Naiset 21 km
Bont Finlandin onnistui saada maailmancupin avauskilpailumatkallaan Sveitsin Baselissa tiimille uusia MPC –renkaita testikäyttöön. Kisapäivänä Baselissa oli sateista ja aamupäivällä ennen kilpailua suoritetuissa rengastesteissä kilpailukykyisimmäksi tyypiksi osoittautui MPC Storm Surge, joka on suunniteltu juuri märälle alustalle. Valitettavasti tiimillä oli käytössä vain yksi sarja kyseisiä sadekelin pyöriä, joten jokaiselle ei saatu kilpailuun alle kaikkein kilpailukykyisintä kalustoa.
Matkan jälkeen tiimi on kotisuomessa jatkanut kuivalla kelillä MPC Variable Traction -renkaiden testaamista ja ensivaikutelma on ollut erittäin positiivinen. Rengaan rullaavuus on huippuluokkaa, samoin pito. MPC renkaiden rullaavuusominaisuudet perustuvat pyörien erittäin korkeaan "rebound" -asteeseen, eli ne ovat hyvin kimmoisia ja vaimentavat värähtelyä tehokkaasti. Hyvän värähtelyvaimennuksen huomaa helposti karkealla alustalla luistellessa, missä renkaat rullaavat epätasaisuuksista huolimatta pehmeästi. Korkea "rebound" perustuu renkaiden patentoituun rakenteeseen, jossa vanteen päälle on vulkanoitu kahta eri kovuuksista uretaania. Kovan päällyskerroksen sisällä on pehmeämpää materiaalia, joka vaimentaa värähtelyä ja antaa renkaalle elastisuutta. MPC on kehittänyt renkaitaan jo 5 vuoden ajan yhdessa kolumbialaisen huippuluistelijan, Jorge Boteron kanssa ja heidän tuotteensa ovat olleet markkinoilla viime syksystä lähtien.
Lahden suurhallissa luisteltiin rullaluistelun Halli SM-kisat sunnuntaina 22.4.2007. Bont Finland hallitsi miesten matkoja Kimmon voittaessa molemmat matkat (200m ja 3000m) ja Teemun ollessa matkoilla toinen ja kolmas. Janin paras suoritus oli 3000 metrin neljäs sija. Tiimin manageri Esa Lottanen näytti kovaa kevätkuntoaan ollen matkalla viides. Kilpailun järjestäjiä ilahdutti luistelijoiden määrä jo kesän kynnyksellä ja tunnelma olikin erittäin hyvä. Myös juniorisarjojen taso ylitti odotukset, joten tulevaisuus näyttää lupaavalta.
rullaluistimen, jossa kisko on kiinnitetty perinteisen kanta- ja päkiäkiinnityksen lisäksi myös kengän keskiosasta. Mutta miksi Bont kehitti uuden luistimen, johon vanhat kiskot eivät enää sovi? Mitä etuja kiskon kiinnittäminen kolmesta kohtaa tarjoaa luistelijalle?
Koska Bont keksi ja patentoi aivan uuden kiinnitysstandardin, he pystyivät käyttämään 3-pisteluistimien tuotekehityksessä huomattavasti vapaammin uusia ideoita, jotka poikivat melko mullistavia ratkaisuja luistimen kostruktioon. Muotoilemalla kenkien pohjiin kaaret 2. ja 3. renkaan
kohdalle kiskon ja kengän liistoskohta saatiin matalemmalle, mikä puolestaan mahdollisti kiskon rakenteen yksinkertaistamisen. Lisäämällä kengän runkoon kevyttä hiilikuitua ja vähentämällä kiskosta metallia 3-pisteluistimen kokonaispainoa on saatu pienemmäksi 2-pisteluistimeen verrattuna.
todettu olevan eduksi maratoneilla ja pidemmillä ratamatkoilla, sillä se helpottaa taloudellisen luisteluasennon säilyttämistä väsyneenäkin. Korkeampaa nousua puolestaan suositellaan käytettäväksi sprintissä ja pistaradalla (kallistetut kaarteet).
Bont käyttää kaikissa kilpaluistinmalleissaan SHMR (Super Heat Moldable Resin) –tekniikkaa, joka mahdollistaa kengän nilkkaosan muotoiluin täysin luistelijan jalan muotoiseksi. Muotoilu on hyvin helppoa. Renkaat, kisko ja kiinnitysruuvit irrotetaan kengästä, jonka jälkeen kenkä laitetaan 85°C lämpöiseen uuniin 20-30 minuutiksi. Oikea lämpötila on tärkeä, sillä korkeampi lämpö vahingoittaa kengän pintamateriaaleja. Lämmityksen jälkeen kisko kiinnitetään uudelleen ja kengän annetaan hetken jäähtyä (muutama minuutti), jotta se ei polta jalkaa. Kengän sopivan sisälämpötilan voi tunnustella käsin.
Kenkä nauhoitetaan normaalisti jalkaan, jonka jälkeen seistään luisteluasennossa ja annetaan kengän jäähtyä. Kenkä muotoutuu ja kovettuu noin 10-15 minuutissa. Parhaan istuvuuden aikaansaamiseksi nilkkaosaa voidaan painella käsin jäähtymisen aikana nilkan luiden ja akillesjänteen ympäriltä. Kengän lämmitys ja muotoilukertojen määrää ei ole rajoitettu, joten käsittelyn voi helposti uusia mikäli jokin kohta kengästä ei ensimmäisellä kerralla muotoutunut miellyttäväksi. Viereisistä kuvista voi nähdä, kuinka paljon lämmitettyä kenkää voidaan todella muotoilla. Jäähtyessään kenkä puolestaan kovettuu aivan yhtä kovaksi ja tukevaksi, kuin se oli ennen lämmitystäkin. 
Aluksi jalkapöydän päälle ja säären etuosaan teipataan suojalista ja taipuisa putki, jota pitkin valmis muotti lopuksi leikataan auki. Nilkka on suojan kiinnityksen aikana tärkeää pitää 90° kulmassa, jotta suoja ja putki pysyvät paremmin paikoillaan varsinaisen muotin tekemisen aikana. Jalka myös suojataan muovipussilla, jotta muottisukka ei pääse likaamaan jalkaa.
hieromista jatketaan kunnes sukka on kovettunut (noin 5-10 minuuttia). Tämän jälkeen muotin annetaan vielä olla jalassa muutama minuutti, jotta varmistutaan sukan riittävästä kovettumisesta. Mikäli luistelija käyttää erikoispohjallisia, voidaan muotit tehdä siten, että luistelija seisoo pohjallisten päällä, jolloin erikoispohjallisten muoto kopioituu muottiin ja custom-kenkien pohjiin saadaan automaattisesti urheilijan jalkapohja tarvitsema lisätuki.

Teemu Ylänen (28 v.) on joukkueen seniori. Iästään huolimatta Teemulla on varsin vähän rullaluistelukokemusta, sillä hän aloitti kilpaluistelun vasta vuonna 2004. Mies on kuitenkin valmentajansa Toivo Kihlangin opastuksella nopeasti omaksunut lajitekniikan, mistä osoituksena EM-kisojen 26. sija 200m aika-ajosta viime kesältä. Teemu on luontaisesti ennemminkin sprintteri, joten hänen vahvuutensa ovat kireissä sekä pikamatkoilla. Mutta kunhan Teemu saa enemmän kokemusta ryhmässä luistelemisesta, on hän valmis taistelemaan hyvistä sijoituksista myös maraton-kisoissa.
yleistä kiinnostavuutta ja tunnettavuutta. Kotimaisen huippuluistelun kehittämisen kannalta on aivan ehdotonta, että urheilijoilla on todellinen mahdollisuus päästä kilpailemaan maailman kovatasoisimpaan rullaluistelucupiin. Toivottavasti tästä saadaan monen vuoden jatkumo, jotta nuoret luistelijat voisivat tulevaisuudessa aloittaa aikaisessa vaiheessa kisaamisen WIC:ssa.
Jani Suihkonen (25 v.) on luistellut rullaluistimilla kilpaa vuodesta 1999. Jani on kilpaillut pääasiassa kotimaassa, mutta kokemusta kansainvälisistäkilpailuista on muutamasta maailmacupista ja EM kilpailuista. Parhaana saavutuksena on Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista saavutettu hopea maratonilla 2004. Lisäksi Janilla on useita SM-mitaleilta 5000m, 10 000m ja maratonmatkoilta.
rullaluisteluputkessa. Sunnuntaina 25.3. oli cupin viimeinenosakilpailu, jonka voitin.. eli kunto tuntuu ihan hyvälle ja on menossa oikeaansuuntaan (katso tulokset). Seuraava kilpailu on halli SM:t Lahdessa 22.4.2007 ja sen jälkeen on vuorossa ensimmäinen maailmancupin kisa Baselissa 5.5.2007.